Vuoden yhteisrakentamisteko -kilpailu

Vuosi 2019 on yhteisrakentamisen vuosi, jonka aikana teot ratkaisevat. Tapahtumat käynnistyvät Vuoden yhteisrakentamisteko-kilpailulla, jossa etsitään uusia innovatiivisia toimintamalleja, hankkeita ja ideoita, joiden avulla helpotetaan yhteisrakentamista ja lisätään yhteistyötä infratoimijoiden välillä. Kilpailussa on kaksi sarjaa eli kuntien hankkeet omassa sarjassaan sekä avoin sarja muiden toimijoiden hankkeille.

Kilpailussa mukana oleva hanke voi olla hyvinkin erinäköinen kilpailijasta riippuen. Joillakin se voi olla ensimmäinen kokemus yhteisrakentamisesta ja toisella kyse voi olla jo pitkään toimineen yhteisrakentamisprosessin kehittämisestä tai yhteisrakentamisessa tarpeellisen työkalun tai tiedon jalostamisesta kaikkien käyttöön.

Lähde rohkeasti mukaan ja ilmoittaudu kilpailuun!

Kilpailuun liittyviä kysymyksiä voi esittää sähköpostitse osoitteeseen: yhteisrakentamistiimi(at)ficora.fi.

Miksi mukaan kilpailuun?

Kilpailussa saat kartutettua työsi kannalta merkityksellisiä verkostoja, pääset kehittämään toimintaasi sekä saat aina ensimmäisenä tietoosi uudet kilpailussa syntyneet hyödyntämiskelpoiset kehitysideat.

Kilpailijat ja kilpailussa syntyneet kehitysideat ja hankkeet saavat näkyvyyttä koko yhteisrakentamisen teemavuoden ajan eri medioissa ja messutapahtumissa. Kilpailun parhaat ideat tullaan palkitsemaan ja voittajien julkistamistilaisuus on mediatapahtuma.

Kilpailun järjestää Viestintävirasto yhdessä alan keskeisten viranomaisten ja järjestöjen kanssa. Kilpailun voittajan valitsee kilpailunjärjestäjistä koottava raati, mutta myös sinä pääset vaikuttamaan voittajan valintaan äänestyksellä, johon osallistuvat yhteisrakentamisverkoston jäsenet. Molempien sarjojen parhaat yhteisrakentamisteot palkitaan ja parhaista hankkeista tehdään esittelyt joita jaetaan mediaan sekä julkaistaan yhteisrakentaminen.fi sivustolla. Kilpailun voittajat julkistetaan vuoden 2019 lopussa järjestettävässä julkistustilaisuudessa.