Ainutlaatuisella yhteistyöllä tehdään maailman parhaita tietoturvapalveluita

Yksi Suomen kyberturvallisuusstrategian merkittävimmistä onnistumisista on ollut Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen perustaminen. Saadut hyödyt ajantasaisessa kyberturvallisuuden tilannekuvassa, viranomaisten ja elinkeinoelämän yhteistyön tiivistymisessä ja viestintäverkkojen toimintavarmuuden parantumisessa ovat kiistattomia.

Vuoden 2018 alussa olemme noin 70 hengen vahvuinen, yhä kasvava Suomen kyberturvallisuusosaamisen keskittymä, joka tunnustelee ja tulkitsee tietoturvan pulssia. Tieto kyberturvan tilannekuvasta tuotetaan kunkin sidosryhmän tarpeisiin ripeästi ja tarkasti. Yhteiskunnalle näymme työmme tulosten kautta: haittaohjelma aiheuttaa Suomessa vähemmän vahinkoja kuin muualla.

Konkreettinen esimerkki työstämme on viestintäverkkojen - kyberympäristömme selkärangan - parantunut häiriösietoisuus. Vuonna 2014 työnsä aloittanut häiriötilanteiden yhteistyöryhmä on parantanut selvästi kotimaisten viestintäverkkojen toimintavarmuutta myrskytilanteissa. Ryhmän yksi merkittävimmistä tavoitteista, tele- ja sähköyhtiöiden yhteisen varautumisen ja yhteistoiminnan parantaminen, on toteutunut.

Minulle Kyberturvallisuuskeskus näkyy ennen kaikkea joukkona ainutlaatuisia ihmisiä, jotka muodostavat tiiviin ja toisiaan tukevan ryhmän. Asiasta ja kellonajasta riippumatta voin aina luottaa siihen, että yhdessä pystymme vastaamaan kaikkiin eteemme heitettyihin haasteisiin. Kaiken taustalla ovat sitoutuneet huippuammattilaiset, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä likoon yhteiskuntamme edun turvaamiseksi. Yhdessä olemme enemmän kuin osiemme summa, ja olen ylpeä saadessani olla osa tätä joukkoa!

Kyberturvallisuus ei kuitenkaan synny yhden organisaation voimin. Suomen ainutlaatuinen voimavara on yritysten ja viranomaisten välinen yhteistyö, jollaiseen en ole törmännyt missään muualla maailmassa. Tiivis ja luottamuksellinen yhteistyö parantaa tietoturvaa jo tänään , kun tietoturvapuutteita ratkaistaan yhdessä.

Tällä tiellä jatkamme myös vuonna 2018. Tähtäämme muun muassa siihen, että jatkossa pystymme tuottamaan enemmän tietoa tietoturvateollisuuden ja - tutkimuksen käyttöön. Tavoitteenamme on luoda Suomeen maailman toimivin tietoturvayhteisö, jonka tuella maahamme syntyy entistä parempia ja kansainvälisesti kilpailukykyisiä tietoturvapalveluita .

Me tunnemme vastuumme Suomen kyberturvallisuuden varmistajina ja olemme valmiit kantamaan sen nyt ja tulevaisuudessa!

Kirjoitus on tammikuun lopussa kokonaisuudessaan julkaistavan Tietoturvan vuosi 2017 -julkaisun pääkirjoitus.

Jatketaan keskustelua Twitterissä: (at)Saarimaki

Haemme myös uusia osaajia. Tutustu avoimiin tehtäviimme ja hae!!


Asiasanat: Tietoturva , CERT , Kyberturvallisuus , Blogit

LinkedIn Print