Vastuu EU:n ulkopuolelta ostetusta radiolaitteesta on kuluttajalla - omalla vastuulla -kampanja muistuttaa ulkomaisen verkkokaupan vaaroista

Julkaistu 12.09.2018

Maanantaina 10.9. käynnistyi useiden eri viranomaisten ja organisaatioiden yhteinen verkkokaupan turvallisuuskampanja, jonka tarkoitus on herätellä kuluttajia tunnistamaan oma vastuunsa heidän tehdessään ostoksia EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista. Viestintävirasto haluaa muistuttaa kampanjan yhteydessä, mitä kannattaa ottaa huomioon langattomien laitteiden ostossa ja mitä kannattaa tarkistaa verkkokaupasta ennen ostosten tekoa.

Viestintävirasto valvoo Suomessa myytäviä radiolaitteita eli langattomia laitteita, jotka käyttävät radiotaajuuksia. Ulkomaisen verkkokaupan langaton laite ei välttämättä täytä vaatimuksia.

– Radiolaitteille on sovittu yhteiset vaatimukset EU-alueella, jotta varmistetaan eri laitteiden häiriötön yhteistoiminta. EU-alueella saa myydä vain vaatimusten mukaisia radiolaitteita. EU:n ulkopuolelta verkkokaupasta tilattava radiolaite ei välttämättä toimi halutulla tavalla tai se voi häiritä muita laitteita esimerkiksi liian suuren lähetystehon tai väärän taajuuden vuoksi, radiotarkastusasiantuntija Milla Kuokkanen Viestintävirastosta kertoo.

Ostettaessa radiolaitteita EU:n ulkopuolelta vastuu laitteesta tai sen mahdollisesti aiheuttamasta häiriöstä on kuluttajalla itsellään.

Tarkista laitteen tiedot - laitteessa oltava CE-merkintä

CE-merkinnällä valmistaja vakuuttaa, että laite täyttää sille EU-alueella asetetut vaatimukset. Lisäksi laitteen mukana tulee olla EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus (EU declaration of conformity) ja käyttöohje. Suurinta osaa radiolaitteista voi käyttää ilman Viestintäviraston myöntämää radiolupaa. Jos laitteen käyttöön kuitenkin liittyy käyttörajoituksia tai käyttö vaatii radioluvan Suomessa, tieto rajoituksista pitää olla laitteen pakkauksessa ja käyttöohjeessa.

Myyjältä kannattaa kysyä näitä tietoja jo ennen ostopäätöstä. Jos tietoja ei ole saatavilla tai ne eivät ole kunnossa, laite kannattaa jättää hankkimatta.

Tarkista millaisella sivustolla verkkokauppa toimii

Ennen ostosten tekoa kannattaa tarkistaa muutama asia myös itse verkkokaupan osalta. Kannattaa esimerkiksi tutustua verkkokaupan tilaus-, toimitus- ja peruutusehtoihin ja kustannuksiin ja suosia verkkokauppoja, joiden tietoliikenne on salattu. Salattu tietoliikenne tarkoittaa sitä, että verkkokaupan verkko-osoite on https-alkuinen ja varustettu lukon kuvalla. Lisätietoja turvallisesta verkkokauppa-ostamisesta löytyy muun muassa kampanjasivustolta ja blogistamme Viestintävirasto - Petos on poliisiasia verkkokaupassakin


Katso myös:
Video - ota nämä seikat huomioon hankkiessasi langattomia laitteita https://www.youtube.com/watch?v=zsSkZkeNdRI

Radiolaitteen ostaminen ja käyttö -teksti www-sivuillamme

Kampanjasivusto Omalla vastuulla


Lisätiedot:
Radiolaitteet: Radiotarkastusasiantuntija Milla Kuokkanen, p. 0295 390 354
Tietoturva-asiat: Viestintäviraston asiakaspalvelu 12.-13.9.2018, p. 0295 390 230, 14.9.2018 alkaen tietoturva-asiantuntija Perttu Halonen, p. 0295 390 563

Henkilöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@viestintavirasto.fi.

Asiasanat: Internet , Radio , Taajuudet , Tietoturva , Valvonta , Viat ja häiriöt , Uutiset

LinkedIn Print