Kuntien aktiivinen asenne avainasemassa yhteisrakentamisen edistämisessä - Vuoden Yhteisrakentamisteko 2019 -kilpailun ensimmäiset osallistujat julkistettiin Seinäjoella

Julkaistu 07.11.2018

Kuntamarkkinoilla syyskuussa käynnistynyt Vuoden Yhteisrakentamisteko 2019 -kilpailu on julkistanut ensimmäiset kilpailuhankkeet. Ensimmäisenä kilpailuun ovat ilmoittautuneet Kauhajoen kaupunki, Pälkäneen Valokuitu Oy ja Lakeuden Kuitu Oy.

Valtakunnallisen Yhteisrakentamisteko 2019 -kilpailun tavoitteena on tehdä yhteisrakentaminen tunnetuksi kaikille kuntien, sähkö- ja vesiyhtiöiden sekä teleoperaattoreiden päättäjille. Kilpailussa etsitään uusia innovatiivisia toimintamalleja, hankkeita ja ideoita, joiden avulla helpotetaan yhteisrakentamista ja lisätään yhteistyötä infratoimijoiden välillä.

Kilpailijat nostavat esiin hyvän kommunikaation, toimivan projektinhallinnan ja yhtäaikaisen rakentamisen

Kauhajoen kaupunki

Kauhajoen kaupunki toi yhteisrakentamishankkeensa ensimmäisten joukossa kilpailuun. Mukana 13100 asukkaan hankkeessa ovat myös Sunet ja Telia. "Meillä Kauhajoella kuidun ottaminen maatalouteen on ollut suosittua eli kysyntää on. Yhteisrakentaminen on sekä yhteiskunnan että kansalaisten etu ja siksi haluamme tuoda oman kokemuksemme ja parhaat käytäntömme muidenkin käyttöön kilpailun myötä. Toimiva kommunikaatio kaikilla tasoilla on meillä avain tehokkaaseen yhteisrakentamiseen. Tärkeää on se, että eri osapuolten intressit otetaan huomioon", sanoo Eetu Myllyniemi, Kauhajoen kaupunki.

Pälkäneen Valokuitu Oy

Pälkäneellä on menty yhteisrakentamiseen kaikki tai ei mitään periaatteella - eli kuitu ja sähkö tehdään koko kunnan kattavasti - kerralla kaikille 6500 asukkaalle. "Tämä on mahdollista, koska Pälkäneen kunnalla on vahva strategia ja tahtotila toimivien yhteyksien saamiseksi. Rakennamme samanaikaisesti sekä kuidun että pien- ja keskijänniteverkon koko kunnan alueella", sanoo Pälkäneen Valokuitu Oy:n toimitusjohtaja Esko Koskela. Hankkeessa ovat mukana myös sähköyhtiö Elenia ja maarakennuttajana Exsane.

Lakeuden Kuitu Oy

Lakeuden Kuidun alueella eli Lumijoella, Limingalla, Tyrnävällä ja Muhoksella on tekeillä yksi Suomen laajimmista yhteisrakentamishankkeista 28000 asukkaalle. "Asiakasnäkökulma nousee meillä keskiöön - asukkaat odottavat kuitua. Olemme panostaneet projektinhallintaan ja nopeaan päätöksentekoon - yhteisrakentaminen sujuvoittaa luvituksia ja yhteinen urakoitsija tekee toiminnasta tehokasta," sanoo toimitusjohtaja Jukka Kaarre, Lakeuden Kuitu Oy

Yhteisrakentamisen edistämisessä mukana laaja rintama keskeisiä toimijoita

Yhteisrakentamisteko 2019 -kilpailun järjestäjätahoihin Viestintäviraston lisäksi kuuluvat Energiateollisuus, Energiavirasto, FiCom, Finnet-liitto, Kuntaliitto, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto, maa- ja metsätalousministeriö, Suomen Seutuverkot, Suomen Vesihuolto-osuuskunnat ja Vesilaitosyhdistys. Kilpailua tukemassa ovat lisäksi Caruna, DNA, Elenia, Elisa, Lounea, Pälkäneen Valokuituverkot, Sitowise ja Telia Finland.

Kilpailuun voi ilmoittautua 31.3.2019 asti osoitteessa www.yhteisrakentaminen.fi

Lisätietoja antavat:

Päivi Peltola-Ojala, Viestintävirasto

paivi.peltola-ojala(at)viestintavirasto.fi, puh. 0295 390539


Aatu Samppala, Sunet Oy

aatu.samppala(at)sunet.fi, puh. 040-8416129


Eetu Myllyniemi, Kauhajoen kaupunki

eetu.myllyniemi(at)kauhajoki.fi, puh. 040-7056297


Esko Koskela, Pälkäneen Valokuitu Oy

esko.koskela(at)palkane.fi, puh. 050-4063688


Jukka Kaarre, Lakeuden Kuitu Oy

jukka.kaarre(at)oss.fi, puh. 040-8231415


Asiasanat: Internet , Puhelin , Laajakaista , Yhteisrakentaminen , Uutiset

LinkedIn Print