Viestintävirasto kirittää 5G-testausta Suomessa

Suomi on asettanut tavoitteeksi olla maailman kärkijoukoissa langattoman laajakaistan seuraavan sukupolven eli 5G:n kehittäjänä ja käyttäjänä. Viestintävirasto edistää kokeilu- ja testitoimintaa myöntämällä joustavasti radiolupia 5G-testaukseen.

5G on edeltäjiään monin tavoin kehittyneempi langattoman laajakaistan teknologia. Kansainvälinen 5G-teknologian määrittelytyö on nyt meneillään ja laajasti 5G otetaan käyttöön vuoden 2020 jälkeen.

Viestintävirastolta voi hakea lyhytaikaista radiolupaa 5G-radioteknologioita hyödyntävien järjestelmien testi-, tutkimus- ja koekäyttöön. Luvan kesto on tarpeen mukaan muutamista päivistä vuosiin.

5G on yksi digitalisaation vetureista, sillä se vastaa langattoman viestinnän erilaisten käyttäjäryhmien tulevaisuuden tarpeisiin usealla eri sektorilla. Esimerkkejä tulevista vaatimuksista ovat yhä suuremmat datanopeudet sekä pienempi yhteysviive, parempi luotettavuus, turvallisuus ja energiatehokkuus.

Euroopan komissio on tunnistanut 5G-järjestelmien pioneerikaistoiksi Euroopassa muun muassa taajuuskaistat 3,4–3,8 ja 24,25–27,5 GHz. Ensiksi mainitulta myönnetään jopa 100 MHz:n levyisiä taajuuskaistoja alueelliseen 5G-testaustoimintaan (enintään vuoden 2018 loppuun asti). Jälkimmäiseltä kaistalta myönnetään alueelliseen 5G-testaustoimintaan jopa yli 1000 MHz levyisiä kaistoja, jolloin saavutetaan suuret yhteysnopeudet ja lyhyet viiveet. Muiltakin taajuuskaistoilta voidaan myöntää lupia 5G-testaustoimintaan.

Taajuustarpeita tarkastellaan tilanteen ja testiympäristön mukaan. Esimerkiksi sisätiloihin voidaan tarvittaessa myöntää laajempia taajuuskaistoja.

Vapaamuotoisen lupahakemuksen voi lähettää Viestintävirastolle osoitteeseen radiotaajuudet (at) viestintavirasto.fi.

Linkki Viestintäviraston testisivulle.

Lisätietoja

radiotaajuudet(at)viestintavirasto.fi

Jan Engelberg, p. 0295 390 438


Asiasanat: Taajuudet , Digitaaliset kokeilut , Laajakaista , Uutiset

LinkedIn Print