Antennitelevision uusi toimilupakausi: muutoksia kanaviin

Julkaistu 12.04.2017 | Päivitetty 20.04.2017

Antennitelevisioverkon uusi toimilupakausi alkaa 17. toukokuuta 2017. Kanavatarjontaan tulee muutoksia ja osa kanavista siirtyy uusille lähetystaajuuksille, jolloin kanavat pitää hakea uudelleen. Muutokset vaikuttavat kanavien peittoalueisiin, joten osalla katsojista kanavatarjonta vähenee nykyisestä.

Viestintävirasto myönsi tammikuussa vuoteen 2027 ulottuvat ohjelmistotoimiluvat DNA:n operoimaan VHF-lähetysverkkoon ja Pohjanmaan alueelliseen kanavanippuun. Valtioneuvosto myönsi samalla ohjelmistotoimiluvat UHF-verkkoon, jossa lähetyskapasiteettia ei ollut jaettavissa kaikille toimilupia hakeneille.

Suurin osa antenniverkon nykyisistä tv-kanavista jatkaa uudella toimilupakaudella. Osa kanavista siirtyy 17.5. kanavanipusta toiseen, jolloin niiden lähetystaajuudet muuttuvat. Tämän vuoksi antenniverkon välityksellä tv-ohjelmia vastaanottavat kotitaloudet joutuvat hakemaan siirtyneet kanavat uudelleen. Jos tv-vastaanotin ei tee automaattista kanavahakua tai kanavalistan päivitystä, niin kanavat pitää hakea manuaalisesti. Tulossa olevat muutokset kanavanippujen sisällössä eivät edellytä virityksiä antennijärjestelmiin omakotitaloissa tai taloyhtiöissä.

Jos kanavien näkymisessä on ongelmia, Digita Info neuvoo kuluttajia.

Uudet ohjelmistotoimiluvat eivät sido tv-kanavia tiettyyn kanavanippuun, eikä toimiluvissa ole peittovelvoitteita. Näin tv-yhtiöt voivat aiempaa vapaammin valita kanavanipun ja sopia kanaviensa peittoalueista jakelusta vastaavan verkkoyhtiön kanssa. Toimilupakauden vaihtuessa joidenkin kanavien peittoalueet muuttuvat, jolloin osalla katsojista kanavatarjonta vähenee nykyisestä. Tv-yhtiöt ovat kuitenkin kasvattaneet ohjelmistotarjontaansa internetin kautta ja voivat tarvittaessa kertoa tarkemmin vaihtoehdoista.

Tietoa tv-kanavien sijoittumisesta eri kanavanippuihin lisätään Digitan verkkosivuille lähiviikkoina: www.digita.fi

Lisätiedot

Päällikkö Suvi Juurakko-Lehikoinen, p. 0295 390 446

Projektikoordinaattori Tiina Aaltonen, p. 0295 390 526


Päivitetty www.digita.fi-linkki 20.4.2017

Asiasanat: Taajuudet , Televisio , Antennitelevisio , Peittoalue , Toimiluvat , Uutiset

LinkedIn Print