Etusivu > Televisio > Tv-ohjelmat > Mainonta ja sponsorointi

Mainonta ja sponsorointi

Mainonta ja sponsorointi

Viestintävirasto valvoo, että ohjelmatoiminnan harjoittajat noudattavat televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain säännöksiä mainonnasta, sponsoroinnista ja teleostoslähetyksistä. Mainonnan eettisiä periaatteita ja alaikäisten suojelua koskevien säännösten valvonta kuuluvat kuluttaja-asiamiehelle.

Mitä valvomme

Säännösten tarkoituksena on turvata ohjelmiston eheys sekä kaupallisen aineiston erottuminen muusta ohjelmistosta. Mainokset ja teleostoslähetykset on lain mukaan erotettava muusta ohjelmistosta kuva- tai äänitunnuksella. Piilomainonta on kielletty. Laissa säännellään myös mainosten ja teleostoslähetysten kestoa ja sijoittelua ohjelmistossa. Sponsoroitujen televisio- ja radio-ohjelmien alussa tai lopussa on esitettävä selvästi sponsorin nimi tai tunnus. Sponsoroiduissa ohjelmissa ei saa rohkaista ostamaan sponsorin tuotteita tai palveluja.

Näin valvomme

Virasto seuraa kahdesti vuodessa tehtävillä tutkimuksilla mainonnan kestoa ja sijoittelua kaupallisilla televisiokanavilla. Tutkimusten ja alan toimijoiden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta virasto on laatinut ohjeistuksen, jossa selostetaan viraston tulkintaa lain mainontaa koskevien pykälien osalta. Viestintävirasto on tehnyt koosteen televisio-ohjelmien piilomainontaa koskevista päätöksistään ja kannanotoistaan sekä niissä käytetyistä arviointikriteereistä. Kosteesta käyvät ilmi myös asiaa koskevat säännökset ja tulkintaohjeet.

Piilomainontaa koskeva ratkaisukooste

Sivua päivitetty 21.10.2011 Jaa tämä sivu Facebookissa | Tulosta