Etusivu > Asiointi ja info > Ajankohtaista > Uutiset > 2009 > Maakuntaliittojen hankeohjelmat toimitettu Viestintävirastoon

Maakuntaliittojen hankeohjelmat toimitettu Viestintävirastoon

Maakuntaliitot ovat vuoden 2009 aikana kartoittaneet huippunopeiden laajakaistaverkkojen tarpeita alueellaan ja suunnitelleet harvaan asutulle alueelle verkkohankkeita. Maakunnalliset hankeohjelmat liittyvät Laajakaista kaikille -hankkeeseen, jonka tavoitteena on kysynnästä riippuen tuoda lähes kaikille mahdollisuus huippunopeaan 100 Mbit/s-tiedonsiirtoon kykenevään liittymään.

Vuoden 2010 alussa voimaan tulevan haja-asutusalueiden laajakaistatukea koskevan lain tavoitteiden mukaisesti liittymän tulee olla saatavilla enintään kahden kilometrin etäisyydellä vakituisesta asuin- tai sijaintipaikasta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki 22.12.2009.

Maakuntaliitot ovat suunnitelleet laajakaistahankkeita noin 250 kuntaan. Hankkeita on yhteensä noin 800. Hankkeet on rajattu kuntakohtaisiksi tai pienemmiksi vuosittain toteutettaviksi kokonaisuuksiksi. Alustavan yhteenvedon perusteella hankkeiden yhteenlasketut arvioidut kokonaiskustannukset ovat hieman alle 0,5 mrd. euroa. Runko- ja tilaajayhteysverkkoa on suunniteltu rakennettavaksi yhteensä noin 40 000 kilometriä, ja suunniteltu verkko kattaa hieman alle 130 000 mahdollista haja-asutusalueen tilaajaa. Näihin on laskettu vakituiset asunnot sekä yritysten ja julkisen sektorin vakinaiset toimipaikat. Lisäksi hankkeiden vaikutusalueella sijaitsee yli 200 000 vapaa-ajanasuntoa.

Viestintävirasto valmistelee yhteenvetoa ja lausuntoa valtioneuvostolle maakuntaliittojen hankeohjelmista. Lausunto tullaan antamaan alkuvuodesta 2010.

Liikenne- ja viestintäministeriön tiedote 17.12.2009: Laki haja-asutusalueiden laajakaistatuesta voimaan vuodenvaihteessa

< Kaikki uutiset | Jaa tämä sivu Facebookissa | Tulosta