Etusivu > Asiointi ja info > Ajankohtaista > Uutiset > 2009 > Muutoksia merenkulun hätäradioliikenteessä

Muutoksia merenkulun hätäradioliikenteessä

Merenkulun vanha hätäjärjestelmä, jossa hätäkutsu ja hätäsanoma lähetettiin pääasiassa vain puheella, on lopetettu.

Meri-VHF-taajuuksilla nykyinen hätäjärjestelmä (GMDSS-järjestelmä) perustuu digitaaliselektiivikutsulla (DSC) tehtävään hätähälytykseen. Tämä edellyttää, että meri-VHF-radiopuhelimessa on DSC-toiminto ja siihen on ohjelmoitu Viestintäviraston antama meriradionumero (MMSI-numero).

Vanhan hätäjärjestelmän lopettaminen ei aiheuta suuria muutoksia radioliikenteen menettelytapoihin, koska Suomessa on jo pitkään ohjeistettu ammattimerenkulkijoita ja veneilijöitä toimimaan nykyisen järjestelmän mukaisesti. Hätä- ja turvallisuuskanavien viranomaispäivystys Suomen merialueilla säilyy ennallaan. Viestintävirasto julkaisee myöhemmin tänä vuonna uuden Rannikkolaivurin radioliikenneoppaan, jossa kaikki muutokset on otettu huomioon.

Vanhan hätäjärjestelmän lopettamisen yhteydessä päätettiin, että nykyisessä hätäjärjestelmässä on sallittua aloittaa hätäradioliikenne puhehätäkutsulla VHF-kanavalla 16. Näin erityisesti silloin, jos käytössä on vain vanhanaikainen, ilman DSC-toimintoa oleva VHF-radiopuhelin.
Meripelastusviranomaiset kehottavat aloittamaan hätäliikenteen DSC-hätähälytyksellä, koska aluksen sijainti saadaan silloin välittömästi selville.

Veneessä oleva meri-VHF-laite edellyttää veneilijältä sekä aluksen radiolupaa että henkilökohtaista pätevyystodistusta. Viestintävirasto järjestää veneilijöille ja muille merenkulkijoille meriradioliikenteen pätevyystutkintoja, myöntää pätevyystodistuksia ja radiolupia.

Merenkulun lupa-, tutkinto-, pätevyys- ja taajuusmaksuasioissa lisätietoja antaa Viestintäviraston liikenneyksikkö, p. 09 69 661 (vaihde)

< Kaikki uutiset | Jaa tämä sivu Facebookissa | Tulosta