Markkinakatsaus kansainvälisistä viestintämarkkinoista julkaistu
Vuoden 2008 aikana kiinteiden laajakaistaliittymien määrä EU-maissa lisääntyi 14 miljoonalla. EU:ssa oli vuoden 2009 tammikuussa 22,9 kiinteää laajakaistaliittymää 100 asukasta kohti. Vuoden 2009 alussa noin kolme neljästä kiinteästä laajakaistaliittymästä EU-maissa oli nopeudeltaan 2 Mbit/s tai sitä nopeampia. Suomessa vastaava luku oli noin 60 prosenttia.
Matkapuhelinliittymien määrä kasvoi vuodessa noin seitsemän prosenttia siten, että vuoden 2008 lokakuussa viittä EU-kansalaista kohden oli käytössä noin kuusi liittymää.
Matkapuhelinliittymien hintatasoissa on edelleen suuria eroja, sillä
halvimman ja kalleimman maan hintaero on jopa nelin- tai kuusinkertainen käyttäjäprofiilista riippuen. Suomessa on hinnaltaan Euroopan viidenneksi edullisimmat matkapuhelinliittymät.
Kirjeiden kulkunopeus Euroopan eri maiden välillä saavutti vuonna 2008 uuden ennätyksen. Kirjeistä 94,6 prosenttia toimitettiin vastaanottajalle kolmen päivän sisällä lähetyksestä ja 98,8 prosenttia viiden päivän sisällä. Luvut ylittivät reilusti EU:n postipalveludirektiivin asettamat tavoitetasot.
Loppuvuodesta 2008 tehdyn Eurobarometri-tutkimuksen mukaan joka neljäs eurooppalaisvanhempi ei aseta lastensa netinkäytölle minkäänlaisia rajoituksia. Tiukimmin eurooppalaiset vanhemmat suhtautuvat siihen, että heidän lapsensa antaisivat netissä henkilökohtaisia tietojaan. Suomalaisvanhemmat sijoittuvat erilaisten rajoituskeinojen käytössä 16 maan joukossa keskisarjaan.
Tiedot selviävät Viestintäviraston julkaisemasta markkinakatsauksesta, johon on koottu keskeisimpiä kansainvälisiä viestintämarkkinoita kuvaavia tietoja. Katsauksessa on tarkasteltu laajakaistapalveluja, kiinteän verkon puhelinpalveluja, matkapuhelinpalveluja, matkapuhelinpalvelujen hintatasoa, kirjeen kulkunopeutta Euroopassa ja lasten internetin käytön rajoittamista.
Kansainvälisiä viestintämarkkinoita koskevia markkinakatsauksia julkaistaan vuosittain.
Markkinakatsaus 1/2009 [PDF, 557 KB]
Lisätietoja:
viestintämarkkina-asiantuntija Juha-Pekka Juutinen, p. 09 6966 433, 040 359 1091

