Etusivu > Asiointi ja info > Ajankohtaista > Uutiset > 2009 > Laajakaista 2015 -hankkeen infosivut otettu käyttöön

Laajakaista 2015 -hankkeen infosivut otettu käyttöön

Viestintäviraston ficora.fi-sivustolla on julkaistu omat infosivut Laajakaista 2015 -hankkeelle. Sivuille on koottu muun muassa hankkeen esittelyaineisto sekä viraston hanketta koskeva ohjeistus.

Laajakaista 2015 on valtioneuvoston periaatepäätöksellä joulukuussa 2008 käynnistetty hanke, jonka tarkoituksena on lisätä huippunopeiden 100 Mbit/s:n laajakaistayhteyksien saatavuutta Suomessa. Tavoitteena on turvata vuoden 2015 loppuun mennessä huippunopeat tiedonsiirtoyhteydet lähes kaikille enintään kahden kilometrin etäisyydelle henkilön vakituisesta asuinpaikasta. Nopeiden laajakaistayhteyksien toteuttamiseen on mahdollista saada tietyin edellytyksin valtion tukea.

Laajakaista 2015 -infosivuilla on Viestintäviraston ohjeistukset hankkeen toteutukselle, väestökartoituksen perusteella laaditut kartat tukikelpoisesta alueesta maakuntakohtaisesti sekä jatkuvasti täydennettävä kooste ajankohtaisista hankkeeseen liittyvistä kysymyksistä ja vastauksista. Infosivuilla myös seurataan hankkeen etenemistä.

Laajakaista 2015 -hankkeen infosivut

< Kaikki uutiset | Jaa tämä sivu Facebookissa | Tulosta