Viestintävirasto selvittää laajakaistatukkumarkkinoiden törkeää ylihinnoittelua
Viestintäviraston selvityksen mukaan Elisa Oyj:n muilta teleoperaattoreilta perimät nk. tilaajayhteysmaksut eivät ole viestintämarkkinalain vaatimalla tavalla kustannussuuntautuneita, vaan hinnoittelu on jopa kohtuuttoman korkeaa. Virasto on tutkinut Elisan tilaajayhteyksien kuukausi- ja kytkentämaksujen hinnoittelun lainmukaisuutta TeliaSonera Oyj:n tekemän toimenpidepyynnön johdosta.
Viestintävirasto on tänään antamassaan päätöksessä asettanut Elisalle enimmäishinnat, joita yhtiö saa korkeintaan periä tilaajayhteyksiensä vuokraamisesta. Elisan tulee kolmen kuukauden kuluessa alentaa maksunsa kustannuksiin perustuvalle tasolle sekä toimittaa virastolle uudet hinnastot ja kustannusperusteet. Hinnoittelun kohtuuttomuus on viraston laskelmien mukaan merkittävää, esimerkiksi tilaajayhteyden kuukausimaksua tulee laskea yli 20 %.
Viestintäviraston tavoitteena saada laajakaistahinnat kohtuulliselle tasolle
Laajakaistamarkkinoiden valvonta on Viestintäviraston painopisteitä kuluvana vuonna. Virasto on havainnut puutteita ja ongelmia usean teleyrityksen hinnoittelussa ja sillä on syytä epäillä jopa lainvastaista toimintaa koko laajakaistamarkkinalla. Viestintävirasto onkin käynnistänyt selvitystyön, jonka tavoitteena on saada koko tukkumarkkinan hinnoittelu kohtuulliselle tasolle. Helmikuussa virasto käynnisti selvitykset viiden eri teleyrityksen hinnoittelun tutkimiseksi. Selvitykset jatkuvat syksyllä ja vielä ensi vuonna, mikäli yhtiöt eivät oma-aloitteisesti ryhdy korjaamaan hinnoitteluaan.
Säännösten tarkoituksena on estää huomattavan markkinavoiman yritysten monopolihinnoittelu, edistää kilpailua ja siten varmistaa kansalaisille monipuoliset ja kohtuuhintaiset telepalvelut.
Elisa-päätös
Lisätietoja antavat:
viestintämarkkinoiden valvonnan päällikkö Marja Lehtimäki p. 09 6966 857, p. 050 320 5181
viestintäverkkoasiantuntija Mikko Kaplas p. 09 6966 627, p. 040 744 6627
Tilaajayhteys on se televerkon osa, jota käytetään laajakaistaliittymän tarjoamiseksi loppuasiakkaalle. Toimiessaan muualla kuin omalla toimialueellaan liittymän myynyt operaattori vuokraa tilaajayhteyden toimialueen teleyritykseltä. Tilaajayhteysmarkkinan terve hinnoittelu on edellytys sille, että teleyritykset pystyvät kilpailemaan toistensa toimialueilla ja kykenevät täten tarjoamaan kuluttajille edullisia laajakaistapalveluita.

